Kankaasta kalusteeksi.
Matkani on kulkenut vaatetuksesta huonekaluihin, oman verhoomon perustamiseen ja ompelun ihmeelliseen maailmaan. Sama käsillä tekemisen taito näkyy työssä edelleen.
Arjan ja yrityksen tarina
Arjan ja yrityksen tarina
Ompelusta huonekaluihin. Huonekaluista omaksi verhoomoksi.
Verhoomosta omaksi myymäläksi. Vuosikymmenten aikana vaatetus, ompelu, työnjohto, opetustoiminta ja huonekalujen valmistus ovat rakentuneet osaksi samaa osaamista.
”Minulla on pitkä tausta sekä ompelun että huonekalualan opetuksesta.” — Arja Isomäki
Valmistuminen vaatetusteknologiksi
Valmistuin vuonna 1979 vaatetusteknologiksi. Helsingin koulutukseen kuului myös pukuompelijan ammattitutkinto. Opintoihini sisältyivät ompelu, kaavoitus, kuosittelu ja hattujen valmistaminen.
LJ-Vaate Kurikassa
Valmistumiseni jälkeen aloitin työnjohtajana juuri perustetussa vaatetusalan yrityksessä LJ-Vaatteella Kurikassa. Vastuu tuotannosta toi uuden näkökulman suunnittelun ja ompelun rinnalle.
Siirtyminen Interfaceen
Vuonna 1981 siirryin vaatetuksesta huonekalujen valmistukseen Interfaceen. Tästä alkoi syvempi perehtymiseni sohvien ja muiden verhoiltujen kalusteiden valmistukseen.
Huonekalujen valmistamisen opettajaksi
Vuonna 1989 siirryin Teuvan aikuiskoulutuskeskukseen nykyaikaisten huonekalujen valmistamisen opettajaksi.
Malliverhoomo A. Isomäki Ky
Vuonna 1993 perustin Kauhajoelle Malliverhoomo A. Isomäki Ky:n.Opetustoiminta jatkui Teuvalla siinä sivussa. Samaan aikaan aloitin kurssitoiminnan omissa tiloissani yrityksille ja myöhemmin myös yrityksissä paikan päällä Teakin alaisuudessa.Näin osaamista saatiin vietyä huonekaluyritysten tietoisuuteen. Tämän seurauksena yritykset alkoivat kysyä omien suunnittelemiensa huonekalumallien toteuttamista rungosta eteenpäin aina valmiiksi sohvaksi tai tuoliksi asti.Tästä kehittyi alihankintatoimintaa, ja yritykseni alkoi myös työllistää työntekijöitä yli kymmenen vuoden ajan.
Tuoleja Karibianristeilijälle
Yksi yritykseni merkittävimmistä töistä oli Karibianristeilijälle suunniteltu tuolimalli ja tuolien valmistaminen.
Osaaminen palvelee edelleen Kauhajoella
Nykyisessä työssäni yhdistyvät kangasmyymälä, verhoilu, valmistamani tuotteet, henkilökohtainen palvelu ja korjausompelu. Vuosien aikana kertynyt osaaminen näkyy edelleen jokapäiväisessä tekemisessäni.